Kuiskauksia enkeleiltä...

Niin kauan minä odotin. Kuljin kuin unessa tuntien ikävää. Olin vain puolikas.

Luulin ettei maailmasta löytyisi ketään kaltaistasi. Luulin että rakkaus on mielikuvituksen luoma tarina kirjan sivulla, lakkaa haaveilemasta kuuli usein. Ei satuja ole olemassa.

Minä tiesin aina, jossain syvällä sisällä. Jonain päivänä minä pääsen kotiin. Sinun syliisi. Sielumme laulavat yhdessä samaa laulua.

Minä tiesin että meillä on yhteinen tehtävä, suuri kutsumus. Lahja. Joka vain odottaa oikeaa hetkeä.

Kun kohtasin sinut tiesin heti, tunnistin. Kasvosi, äänesi, eleesi. Kaikki sinussa oli niin tuttua.

Ja niin me jatkoimme siitä mihin jäimme satoja, tuhansia vuosia sitten. Sielun peilit, puolikkaat. Intiaani tyttö ja poika jotka lähtivät etsimään totuutta, uutta maailmaa. Jotka sopivat kohtaavansa tässä ajassa, tässä maailmassa. Jakavansa toisilleen sen mitä löysivät. Suuren salaisuuden. Rakkauden.

Villa Unelmassa on salaperäinen ullakko, paikka joka on kuin tavaratalo. Lausut ääneen sen mitä tarvitset ja lähdet ostoksille. Minä pyysin mattoa, jotain mikä sopii vanhoihin säkkikankaisiin jotka löysin navetasta ja jolla "verhoilin" lue=niittasin vanhan tuolin ja sohvan. Täydellinen matto odotti siellä, muoviin käärittynä. Samoin vanhat kuluneet pitsiverhot. Sävytin niitä upottamalla ne kahviin ja ompelin siiviksi. Merkiksi siitä että aina, minulla on mahdollisuus kuulla kuiskaukset ympärilläni. Enkelit johdattavat, suojaavat, opastavat meitä niin monin tavoin. Silloinkin kun elämäkoulu murskaa haaveesi ja pudottaa polvillesi on enkelin käsi olkapäälläsi. Kaiken hälyn, kiireen järjen luoman todellisuuden keskellä emme vain kuule noita kuiskauksia. Tunne rakkautta. Minä haluan kiinnittää nuo siivet selkääni ja lentää mielikuvituksen siivillä yli sen kaiken mitä ihminen järjettömyydessään rakensi. Uskoa siihen jokainen päivä meillä on mahdollisuus herätä. Uuteen maailmaan jonka tärkein arvo on rakkaus.