Uusi aika

Valkoinen lumi peitti alleen kaiken. Satumaisella puuterillaan se valaisee ja puhdistaa.

Hengitän hiljaa, katson, kuuntelen.

Jokaisena päivänä pysähdyn itseni äärelle. Minä kasvan, opin.

Ymmärrän jokaisen haasteen joka saa minut kuohahtamaan puhdistavan pois minusta jotakin turhaa.

En ole pyhimys, en virheetön, olen ihminen.

Kaikki se mihin kiinnitän huomioni kasvaa sisälläni.

Kateus on myrkkyä sisimmälle.

Elämme maailmassa jossa voimme luoda mitä vain. Vain mielikuvitus on rajana...

Tänään katsoin ikkunasta ulos hymyillen. Valtava korppi liiteli pellolla kaarteli ihan läheltä taloamme ja minä tunsin: Valtavan voiman, vapauden. Minä voin tehdä mitä vain. Minussa on kaikki se. Muutos, uusiaika, rajaton määrä hulluutta, luovuutta, uskoa, tahtoa.

Minä luon maailmani sillä mitä ajattelen, sillä mihin kiinnitän huomioni. Minä kasvatan sisälläni valoa. Muunnan kullaksi kaiken sen mihin kosken. En tarvitse niin kovin paljon mutta kaikki se mitä minulla on, on pyhää. Rakkaudesta syntynytyttä. Katson elämässäni loikkivaa yhdeksän vuotiasta, sitä joka jatkuvalla puheellaan saa minut hulluuden partaalle. Ole hiljaa tekee mieleni kirkua. Minä rakastan hiljaisuutta. Kunnes oivallan. Tuo lapsi puhuu yhtä paljon kuin minä ajattelen. Otan sen vastaani haasteena ja päätän alkaa työstämään kälättäjää sisälläni. Turpa kiinni minä huudan sille kun se viljelee syyttäviä argumenttejään. Minä aioin oppia olemaan myös sisälläni hiljaa, en vain esittämään vanhaa viisasta. Ei. Minä aioin olla yksi heistä. Nuolla salaa kaapin takana tikkariani ja vähät välittää siitä mikä muun maailman mielestä on totta. Samalla tuotan rahaa omassa tehtaassani ja maksan sillä kaiken mitä tarvitsen...