Näkymätön maailma

Ei ole helppoa olla näkevä, syvästi tunteva. Se jonka aistit ovat äärimmilleen viritettyjä. Tunnet olevasi vieras,outo muiden keskellä. Vältät ihmisjoukkoja, paikkoja joissa se mitä aistit muuttuu sisälläsi järkyttäväksi kaaokseksi. Nukut koiran unta korvatulpat korvillasi ja rukoilet että kuulisit, näkisit, tuntisit vähemmän. Että olisit kuin muut. Joudut suodattamaan monia asioita sisälläsi, onko tämä minun tunteeni. Minun kipuni, pelkoni. Keksit päästäsi loitsuja suojataksesi itsesi muiden lukemiselta. Tietämiseltä. Epätoivon peittäessä kyvyn nähdä näkymättömään lähdet metsään kulkemaan. Hengittämään, kuvaamaan. Menee hetki ja ymmärrät, muutut taas näkeväksi. Kyyneleet virtaavat poskiasi pitkin, kiitollisuus täyttää sydämen. Minä näen puilla kasvot, tunnen energian, jokaisen kasvin elävän, puhuvan, hengittävän. Minä näen maailman täynnä valoa, salaisuuksia, jotain mitä en aina itsekään ymmärrä. Miten tullaan näkijäksi, luotetaan omaan intuitioon. Ei mitenkään. Se on kaikki sinussa. Tuo jos vain katsot oikealla tavalla, puhdistat sydämesi, ajatuksesi ja lupaat ettet koskaan käytä kykyäsi väärin. Manipuloidaksesi, johtaaksesi muita.

Että aina kun käytät kykyä muistat kiittää metsän puita siitä että sait nähdä, tuntea, kokea. Olla sinä.