Joulukalenteri

Päätin askarrella itselleni voimapussin. Ensi vuoteen. Ehkä vain yhdelle kuukaudelle ja katsoa mikä voima on kirjoittamillani viesteillä. Mikä jännitys onkaan ottaessa päivän viestiä, onko tänään tikkaripäivä vai mitä jännittävää nyt tapahtuu. Henkisenä valmentajana kohtaan paljon ihmisiä jotka etsivät vastauksia itselleen, tahoa joka kertoisi miten tulisi toimia. En vielä ole löytänyt ketään tehokkaampaa tahoa ratkomaan pulmia kuin me itse. Jos elämää ja henkistä kasvua ajattelisi tulikasteena, jatkuvana oppimisena olisi helppo ymmärtää miksi elämä tuntuu menevän ikäänkuin vaikeammaksi niiden haasteiden osalta joita kohtaamme. Ihminen joka haluaa kehittyä kohtaa haastajia jotka testaavat oletko oikeasti sisäistänyt oppimasi asiat. Kuten lapsia..kasvatat niitä aikuisiksi ja huomaat miten aika kultaa muistot. Jäljellä on haalistuneet pastellintäyttämät lapsuuden kuvat. Onni ja rakkaus. Mielesi pyyhkii tehokkaasti pois kaikki ne hetket jolloin tunsit halua kuristaa jälkikasvusi. Omien lasten ollessa aikuisia hymyilet ihmisille jotka tuskailevat vaikeuksia lastensa kanssa, jakelet viisaita neuvoja ja ajattelet kirjoittavasi oppaan lasten kanssa olemisesta. Kunnes Universumi vastaa pyyntöösi hymyillen, laitetaan tolle vielä yksi astetta haastavampi yksilö katsomaan onko oppi mennyt perille. Ei ole. Hämmästelet teiniä sisälläsi joka riitelee joka asiasta keskenkasvuisen pojannaperon kanssa. Pinnasi palaa ihan sekunnissa. Mietit pakokeinoja, muita vaihtoehtoja. Niitä ei ole. On katsottava peiliin ja alettava kivulias oppimatka. Mestariksi tullaan vain hyväksymällä oma keskeneräisyytensä ja yrittämällä pysyä järjissään mielen kuohuessa.

Onneksi on tikkareita...niitä tulee menemään paljon tällä matkalla...