Villa Unelman joulu

Ruoka oli satumaisen hyvää, muutamat lahjatkin jaettiin. Lasten silmät tuikkivat, kenellä innosta, kuumeesta ja silmätulehduksesta. Karvaiset ystävät nauttivat jouluglitterin säihkeestä. Meni hetki ja koko suku oli sairaana. Tauti kaatoi petiin minutkin joka todella harvoin sairastan. Huomasin etten ole kovin hyvä siinä, viikko vuodepotilaana otti koville. Tuijotin päivät pitkät yle areenan ohjelmistoa ja mietin että sairaus tuo esiin meissä monia puolia. Ei aina niin mukavia puolia. Aloin kiukuttelemaan. Miten epäreilua, kerrankin lomaa ja täällä minä makaan. Kostoksi katsoin dokumenttejä sairauksista ja kuolemasta. Että osaisin ymmärtää miten helppoa on olla vain hetki potilaana sen sijaan että makaisi vuosikymmeniä halvaantuneena. Tai että odottaisi omaa kuolemaansa. Hetkeksi ymmärsin sen miten terveenä luulee kaiken olevan itsestäänselvää. Miten kuvittelee ihan kaiken olevan sitä. Toivuttuani menin auttamaan Porvooseen lastani ja hörppäsin päälle kolibakteerivettä, niin ei tullut mieleenkään ettei vesi ole juomakelpoista. Olen aina tykännyt hulluista vaarallista jutuista mutta näistä pöpöistä en kyllä tykkää. Ennemmin hypään benji-hypyn. Mutta laittaa se miettimään, onko mikään elämässä itsestään selvää. Me haluamme että asiat menisivät juuri niin kuin olemme suunnitelleet mutta kuinka usein huomaakaan että tarvitsi vielä oppia sen saralla ettei olekaan maailmankaikkeuden toimitusjohtaja. Ei se on kyllä ihan joku muu. Kiitos olen taas astetta nöyrempi oppilas, ehkä...