Päästä sydämeen ja takaisin

Koko elämäni minä olen etsinyt...ymmärrystä henkisestä totuudesta ja oikeaa maalisävyä. Niin monet kerrat olen luullut löytäneeni juuri sen täydellisen. Oikean. Lähipiiri seuraa hämmentyneenä sivusta, mutta viime viikollahan sä puhuit siitä miten sydän on tärkeämpi kuin aivot ja sitten ootkin sitä mieltä että aivot on ne juttu. Niin: Mutta se oli viime viikolla...

Justhan sä maalasit kaiken valkoiseksi ja nyt maalaat kaiken uudelleen voimakkailla väreillä vihaten valkoista; niin mutta se oli viime kuussa ja nyt minun maailmani ja totuuteni on taas ihan eri. Usein tämän kaiken epätoivoisen alati muuttuvan totuuden keskellä levitän käteni myös minä ja kiljun maailmalle. Perkele. Nyt annatte minun olla: En aio ymmärtää enää yhtään mitään, etsiä...kunnes totuus vain löytää minut. Raastaa verille ja näyttää: Olit väärässä. Ihminen on vieläkin ihmeellisempi kokonaisuus kuin kuvittelit, maailma on vaikeasti hahmoitettava maaginen salaisuuksien kutoma verkko. Vaikken ymmärrä enää mitään ymmärrän kaksi asiaa. Kaikki on totta ja mikään ei ole. Tee siitä nyt sitten määritelmä mitä kaikkea ihminen voikaan tuottaa ihan pelkällä mielikuvituksellaan. Aivoista puhumattakaan. Muistan hämärästi erään lapsen kauan sitten sanoman kauhean ajatelman. Ikää oli ehkä viisi vuotta mutta mikä sisäinen vanha viisas tämä olikaan pohtiessaan: Ajattele jos ei olis aivoja. Miten kauheeta olis. Niin en tiiä.enää. Joskus unelmoin niistä hetkistä...