Valon soturi

Minä opettelen kuvaamaan kauniita kuvia, minä opettelen elämää. Sitä miten se joskus vetää jalat alta. Riisuu sinut alasti kaiken sen edessä johon et voi vaikuttaa. Voit vain rukoilla pyytää valoa ja toivoa. Siunata kaiken sillä ajatuksella ettei sinulle anneta sen suurempaa taakkaa kuin kykenet kantamaan. Niitä päiviä jolloin kohtaa pahimmat pelkonsa ja selviää voittajana murtumatta ei toivoisi kovin montaa. Silti sisällä tietää että minä valitsin tämän polun, valon soturin polun. Sen missä kaikki oppi tulee tulee kuin hyökyaalto sielusi avoimista ikkunoista, tulva pyyhkäisee ja vie mennessään ihan kaiken. Vain sinä jäät roikkumaan johonkin ajopuun palaseen. Ja kuin ihmeen kaupalla sinä selviät, ihan kaikesta, mistä vain. Koska tiedät että uskontosi on rakkaus eikä sitä sinulta voi ottaa pois mikään. Sinä tiedät että rohkeus on sinun aseesi, toivo voimasi. Jälleen huomenna sinä alat rakentamaan sitä maailmaa missä kauneus saa meidät heräämään. Uudelle toivolle, elämälle rakkaudelle.

Joskus sitä vain tuntee niin suurta tuskaa ja taivas ikävää....vaikkei elämä koskaan lopukkaan.

SURU

Anna anteeksi etten

pystynyt sinua pelastamaan

etten ketään voi kantaa

turvaan

kipua, tuskaa jota

kannoit en pystynyt

poistamaan

valoa ympärilläsi et

nähnyt toivon

kipinää

jonain päivänä tämä maailma

tuskan murtama

on parempi kaltaisillesi

kauniille herkille

sieluille

silloin ei pimeys enää

ympäröi heitä

maailmaan

eksyneitä enkeleitä

minun siipeni vahvat

kestämään luotu on

vielä yksi kyynel

ja sitten helpottaa

jaksan taas lentää

kohti unelmaa

uutta maailmaa

suojassa taivaankodin

sinun henkesi vapaana

vaeltaa

minä näen elämää

lastesi kasvot

sinusta muistuttaa

minun siipeni kantavat

surun yli

kohti unelmaa

@ Maria Kalmi