Taiteilijaelämää

Sä oot varmaan aina ollut taiteellinen ja luova. Keksinyt ihania juttuja ja kävellyt jalat iloisesti irti maasta. Sun elämä on varmaan pelkää leikkiä ja valoa. Niin. Niin. Usein se on. Mutta jokainen joka on tuntenut luovuuden vievän silmistä yöunet tietää sen vastapuolen. Itseinhon, syvän häpeän kaikkea sitä kohtaa mitä itsestään ulos synnyttää. Jälkikäteen katsoo tekemisiään ja miettii mitä ihmettä mä taas ajattelin tuossa hetkessä. Tekee mieli painaa delete nappulaa ja kadota maailmankartalta kaiken tekemänsä mössön seassa. Kunnes kohtaat tuikkivat silmät jotka kertovat sinun taiteesi tekevän ihmeitä. Herättävän syviä tunteita. Putoat polvillesi kiitollisuudesta ja kiität siitä että toiveesi on kuultu. Kumpa minun valokuvani heräisivät sen edessä eloon joka niitä tutkii. Sytyttäisivät jotain syvää sisimmässä, kenties unohtunutta jälleen elämään. Entä jos minäkin uskaltaisin alkaa luomaan sisältäni jotain luovaa...luottaa siihen että sillä on suuri merkitys. Itselleni ja muille. Ilman sitä on vain puoliksi elossa.