Onni on

Vanha villintynyt puutarha jota kukaan ei ole vuosikausiin hoitanut...Paratiisi vain odottaa löytäjäänsä riemuitsemaan. Hoitamaan. Ryteikön alta paljastuu kasa lempikukkiani, pioneja. Ihmisenä jonka viherpeukalo on keskellä kämmentä hämmästelen sitä että ylipäätään tunnistan jonkin kasvin.

Päätän ryhtyä siirtopuuhiin. Kaivan lapiolla kukat ylös ja siirrän ne parempaan kasvupaikkaan. Tuen kukat vajasta löytyneillä puutikuilla joihin joku on kirjoittanut latinan kielisiä kasvien nimiä. Pitäisköhän näihin kirjoittaa pioni kommentoi 10v. vierestä. Tuhahdan halveksivasti että kyllähän minä nyt pionin tunnistan. Illalla kulkiessani kameran kanssa nappaan muutamia kuvia, kyyneleet silmissä hämmästelen kaikkea. Sitä kaikkea kauneutta mitä luonto esiin nyt työntää. Ihmeitä. Niitä joiden ohitse niin helposti kulkee kiireissään. Toisella puolella pihaa odottaa kasa vanhoja ovia ikkunoita. Aarteita joita isäni meille kuljetti. Niistä syntyy vaikka mitä. Ihmeitä. Niille joiden sielussa asuu rakkaus kaikkea vanhaa kohtaan. Niille joiden pankkitili ei huimaa suurilla rahasummilla, kaikki mitä tarvitaan pitää valmistaa itse. Samalla huomaa miten mielikuvitus luoda asioita kasvaa huimaa vauhtia.

Ihmiset tahtovat kaikenlaista.

Ihmiset tahtovat kaikenlaista,vieraita tavaroita vieraista maista.

Pian ovat kaapit täynnä kamaa.

Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.

Ei iloon tarvitse tavaraa hankkia,siihen ei tarvita edes pankkia.

Uppo-Nalle